maanantai 7. helmikuuta 2011

Kynnet vol. 13

Näin yön pimeinä tunteina on hyvä tehdä yksi uusi kynsimerkintä.. Kuuntelen musiikkia ja selkäkivut edelleen vaivaavat mistä edellisessä postauksessa valittelin!! Voi että... Mutta tosiaan, seuraavassa kuvassa näkyvät miun ja Tarun kynnet!!

Testissa olivat muutamat Wild and Crazy kynsilakat! (Purppuraa olen jo aiemmin testannut mutta kertaus on opintojen äiti vai mitensenytmeni)

Ensimmäisenä vuorossa sävy W 80, Bombay! Nämä Wild And Crazyt on sellaisia hiukan crememäisiä, mutta kuitenkin mattaa... Kuitenkin lopputulos on epämiellyttävä, siksi käytän yleensä mattalakkaa tässä tapauksessa.. Sävy on mukavan punajuurimainen. :D Päälle vielä pitsireunukset Konad m57 laatasta ja valkoisella Konadin leimasinlakalla.

Toinen lakka jonka sain synttärilahjaksi, sävyltään W223 Angelica, on hieman shimmerimäinen lakka, mutta sitähän te ette tästä postauksesta näe koska tämäkin lakka on päällystetty matalla. :D Mukavan punainen kuitenkin, ja päälle taru halusi vielä Konad m57 laatasta kuviot joka kynteen, eikä halunnut että poistan reunoja :DD Että sellaista tällä kertaa!

Tahtoisin vielä sivistää ihmisiä melkoisen toimivasta suomi-kynsilakka sanastosta, joka löytyy täältä! Suosittelen tätä blogia lämpimästi muutenkin!

wG

Muutama biisi joita tässä kuuntelen:

Anna Abreu - Hysteria
(Anna ei ole mikään lemppari mutta muutaman
kuuntelukerran jälkeen tämä uusin sinkku iski minuun x))




Britney Spears - Hold it Against me
(Oottehan kattoneet uuden videon teasereita?
Hold it Against Me :n videosta on tulossa MAHTAVA!)




Petri Nygård ft. Lord Est - Selvä päivä
(Mulla on viharakkaussuhde tähän biisiin XD)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti